Historiallisen ajan alussa , aina 1500-luvulta lähtien, olivat historialliset Ulvilan, Euran ja Eurajoen pitäjät jo muodostuneet. Näiden pitäjien välimaastoon jäivät laajat takamaat, joita käytettiin lähinnä metsästykseen sekä myöhemmin myös kaskeamiseen.

Vuonna 1441 kuvattiin rajalinjaa näin: "Birkegren (suom. haarakoivu) erottaa Tattaran, Leistilän ja Euran asukkaat ja se on vanha, valoin vannottu rajapaikka."  Nykyisin  Birkegren tunnetaan Pirttenkreenin ahteena. Seuraavina rajamerkkeinä olivat honka Raakkuunjärven länsirannalla sekä Iso Kivi (Ison Kiven Suo) jne.

Paikannimet kuvastavat kehityksen etenemistä. Metsästykseen viittavia paikannimiä ovat Uotinmäki (uoti = metso),  Taanonkulma (taano = metsäsauna) ja Kyllijoki (kuovijoki). Kaskeamiseen puolestaan liittyy paikannimi Iso Huhta (huhta=kaadettu kaski), sorto (pitkälle kannolle kaadetu kaski) ja Perko. Maan kuivumista kuvaavat nimet Suo, Alho (alava maa) ja Matomäki (käärmemäki). 

1700- ja 1800-lukujen vaihteessa Nakkilassa tehtiin isojako, minkä seurauksena laadittiin vuonna 1769 ensimmäinen koko Tattaran ja Leistilän kylät sisältävä kartta. Se ei sisällä juurikaan yksityiskohtia. Matomäki on kauttaaltaan metsää. Vain Rekonojan, Isonojan ja Valtaojan varsilla oli kapeana kaistana niittyä. Niityn osilla oli omat nimensä: Sorron niitty, Raakkuun Vähäniitty eli Jokiniitty, Raakkuun Isoniitty ja Alhon Niitty. LÄhistöltä löytyi myös Vinnojan perko ja Myryniitty.

Isojaon edetessä kartasta tuli tarkempi. Vuonna 1805 alueelta laaditussa kartassa oli uusia rajoja, niityt olivat aiempaa laajempia ja niille oli ilmestynyt useita heinälatoja.  Tie kulkee Matomäessä suunnilleen nykyisellä paikalla, mutta nykyinen Raakkuunoikee puuttuu.

Vanhimpaan karttaan ei ole merkitty yhtään taloa. Tien varteen on kuitenkin merkitty koristeellinen virstanpylväs ja teksti 15 mil.  Nykyisin paikalla on Milgårdin ("peninkulmantalo") taloa.

1700-luvun lopulla isojako oli saatu toimitettua, ja talot saivat haltuunsa selvät maa- ja metsäkappaleet aiempien sarkojen sijaan. Tällöin tuli myös luvalliseksi perustaa vuokratiloja eli torppia, jotka päivätöillä eli taksvärkillä maksoivat vuokransa. Matomäen alueen torppareilla oli oikeus raivata peltoa ympäröivästä metsästä Raakkuun, Sorron ja Juusmäen lohkoista. Matomäen kartta alkoi sai näin vähitellen muistuttaa nykyistä.

Torpparit olivat aluksi talojen nuorempia lapsia tai ainakin sukulaisia, mutta aikojen kuluessa sukulaissuhteet etääntyivät ja välitkin alkoivat viiletä. Torppien nimet määräytyivät ilmeisesti maanmittarin harkinnan perusteella ilman sen suurempaa mielikuvitusta: Koivisto, Kuusisto, Tuomisto, Männistö.

Itsenäisyyden alun alkuvuosina torpat lunastettiin itsenäisiksi tiloiksi, minkä seurauksena syntyi nykyinen kylärakenne. Raakkuunoikee kuivattiin ilmeisesti viime suosisadan alkupuolella, tie oikaistiin aukean yli ja Matomäenkulman nykyinen tie (Matomäenkuja)  jäi syrjätieksi.

Edellinen sivu